Kokous 13.2.2023

Kevätkokous

Päätettiin, että kevätkokouksen osallistumismaksu on 30 €/osallistuja. Edellisen kokoksen päätöksen mukaisesti kevätkokous pidetään Hyvinkäällä, Studio Donnerissa 

STEA-avustuksen hakeminen vuodelle 2023

Päätettiin hakea 4000 euron suuruista jäsenjärjestöavustusta vuodelle 2023 koulutushankkeeseen, jolla uudistetaan ja kehitetään piirin ja sen yhdistysten toimintaa. Toteutus tapahtuu ensisijaisesyi piirin risteilyllä Tukholmaan 21.5.-23.5.2022.

Risteily 21. - 23.5.2023

Ilmoittautuminen alkanut - ilmoittautua voi Matka-Agenteilta tulleen linkin kautta. Hinnat alkaen 128 €/hlö kaksi  henkilöä hytissä tai alkaen 150 €/hlö jos hytissä yksi henkilö. Osallistujamäärä  on 140, joten osallistujia voi olla enintään 7–8 per yhdistys, ensisijaisesti hallituksen jäseniä tai muita aktiivitoimijoita. Jos paikkoja jää, mahdollistetaan muidenkin osallistuminen. Päätettiin, että piiri tarjoaa aamiaiset. Ilmoittautua voi 17.4.2023 asti, ellei paikat täyty jo sitä ennen.

Kerhot

Viime vuoden yhteenvedon perusteella todettiiin, että piirin alueella toimii yhteensä 136 kerhoa, mikä on neljä kerhoa enemmän, kuin edellisen vuoden lopussa.

Viestintä 

23.2.2023 pidetään viestinnän välineet -koulutus Soste -tiloissa. 

Piirin kirje lähtee 1.4.2023, mukana mm. infoa syksyn koulutuksista. Yhdistyksiltä odotetaan jo nyt ehdotuksia koulutustarpeista. 

Piirin esite

Pyritään aiihen, että saadaan tehtyä aiempaan esitteeseen perustuva päivitetty esite omana työnä.  

Esitykset liittokokoukseen (puheenjohtajisto, liittovaltuusto, mahdollinen aloite/aloitteet) 

Päätettiin esittää puheenjohtajistoon Paavo Petäjistöä (tavoitellaan vpj:n paikkaa)

 Hallituksen ja valtuuston jäsenyysehdotukset käsitellään seuraavassa piirihallituksen kokouksessa. Piirin edustajista kaksi erovuorossa. Yhdistyksiltä pyydetään ehdotuksia seuraavaan hallituksen kokoukseen (muistetaan kuitenkin: Piirin kevätkokous päättää ehdotukset)

Aloitteet: Käsitellään maaliskuun kokouksessa – ehdotukset pyydetään toimittamaan piirin puheenjohtajalle ja sihteerille.

Digituki 2023

Päätettiin, ettei toistaiseksi myönnetä yhdistyksille digitukea. 2023 digituesta päätetään alkusyksystä, kun nähdään, miten taloustilanne antaa mahdollisuuden tukeen. 

Piirin eduskuntavaalien 2023 senioriteemat 

Hyväksyttiin Uudenmaan senioripiirin eduskuntavaalien senioriteemoiksi

      o   Ikäneuvola lakisääteiseksi

      o   Omaishoitajien asemaa on parannettava

      o   Vanhusneuvostojen puhe- ja läsnäolo-oikeus säädettävä lailla

Klaukkalan seniorit (ry) 

Klaukkalan seniorit (rekisteröinnin jälkeen ry) perustava kokous pidettiin 18.1.2023. Hyväksyttiin, että yhdistys otetaan piirin jäseneksi sen jälkeen kun Senioriliitto on hyväksynyt yhdistyksen perustamisen. 

Seuraava kokous

Piirihallituksen seuraava kokous pidetään Sosten tiloissa 13.3.2023 klo 10.00 alkaen.